Sain ajan kirurgin vastaanotolle kuulemaan tuloksia. Odotustilassa tunsin olevani aivan väärässä paikassa, koska muut odottajat olivat minua ainakin 20 vuotta vanhempia tai enemmänkin. Puhelias vanhempi rouva kerkesi kertoa lähes koko elämäntarinansa minulle, vaikka aika ei ollut kuin parikymmentä minuuttia myöhässä. No, ainakaan ei käynyt aika pitkäksi.

Kirurgi latasi melkein heti täyslaidallisen päälleni. Hän kysyi ensin, tiesinkö jo tuloksen. En, en tiennyt, koska ei ollut tullut mieleen edes vilkaista Omaa Kantaa, jossa muutenkin olin käynyt vain kerran tai pari. Koska eihän siellä ollut mitään, enhän ollut sairastellut.

-Se on valitettavasti rintasyöpää, kirurgi sanoi.

Ja niin minun elämäni muuttui, yhdessä hetkessä, täysin erilaiseksi, kuin se oli ollut minuuttia aikaisemmin. Olin sairas, vakavasti sairas 45 vuotias, vaikka tunsin olevani elämäni kunnossa. Minulla oli hoitamattomana tappava tauti. Rintasyöpä.

En oikein muista tuolta käynniltä paljoakaan, paitsi että kirurgi halusi jo tuolloin kuvata rinnat korjausleikkauksen takia, joka joskus tulevaisuudessa odottaisi.

-Koko rinta lähtee, hän sanoi reippaasti.

Ai jaha. Otetaan se toinenkin, teki mieleni sanoa. Mitä sitä kuvaamaan, leikataan molemmat pois. Inhosin sillä hetkellä rintojani niin paljon. Ne olivat pettäneet minut, vaikka olivat antaneet tähän asti niin paljon. Ne olivat ruokkineet lapseni puoli vuotiaaksi, ne olivat palvelleet muutenkin ihan moitteettomasti, mutta nyt: toinen oli parantumattomasti sairas ja saisi lähteä. Näin jo silmissni veitsen, joka leikkaisi rintani pois ja jäljelle jäisi vain ammottava aukko. Olisin raajarikko, muotopuoli. Tätä en olisi uskonut tapahtuvan. Ikinä. Mutta näin se tapahtuisi.